Kun työpaikan hakeminen on tuskaa!

Työssäkäyvän näkökulmasta työttömän työnhakijan arki vaikuttaa sekä kadehdittavalta että pelottavalta. Voi herätä aamulla kaikessa rauhassa, auttaa perheen pienimpiä aamutoimissa, ja suunnitella päivänsä kulun melko vapaasti. Toisaalta palkan tuoma taloudellinen turva puuttuu, eikä itsetuntoa buustaavaa työsuhdetta ja tunnetta johonkin työyhteisöön kuulumisesta ole. Päivät täyttyvät työpaikkojen hakemisesta, sopivien työtehtävien etsimisestä – tai monenlaisesta touhusta, jolla yritetään hetkeksi unohtaa, ettei sitä sopivaa työtä ole vielä osunut kohdalle.

Työssäkäyvä ei ehkä ole koskaan joutunut edes hakemaan töitä: on ehkä tullut pyydetyksi aina seuraavaan työtehtävään, tai on jotenkin ajautunut omalle alalleen, tutun ehdotuksesta, tai kun tilaisuus on tullut eteen. Monella työhakemuksia on kuitenkin tehtynä varsin rajallinen määrä, ja työuran vakiintuessa niitä tehdään yhä harkitummin ja harvempiin tehtäviin. Nykyisen työpaikan hakuprosessia voi muistella hymyillen – sehän päättyi onnistuneesti työpaikkaan, vaikkei mennytkään täydellisesti.

Tarkemmin työnhakuaan miettivä voi muistaa sen jännityksen ja epävarmuuden, mikä työnhakuun liittyy:

”Kuinka toisin esiin osaamistani ja vahvuuksiani? Pitäisikö olla yhteydessä työnantajaan jo ennen hakuajan päättymistä, ja jos soitan, onko minulla järkevää kysyttävää? Wuhuu, pääsin haastatteluun! Mitä laitan päälle? Mitähän minun pitäisi ottaa mukaan? Ei kukaan ole koskaan halunnut nähdä työtodistuksiani ja oppilaitosten todistuksia koulutuksista, mutta jos nyt niitä kysytäänkin? Miten pääsen haastattelupaikalle ajoissa: mikä bussi sinne kulkee, tai onkohan siellä lähellä parkkipaikkoja saatavilla? Mitähän ne kysyvät, voisinko valmistautua kysymyksiin jotenkin? Onko minulla edes realistinen kuva tästä työtehtävästä? Kelpaanko minä, vai etsivätköhän ne jotain kokeneempaa, sopivamman koulutuksen käynyttä, tai ihan erityyppistä persoonaa kuin olen? Mitä jos minua ei valita?”

Työtön työnhakija on hankalammassa asemassa kuin työstä työhön hakeva. Kaiken muun jännityksen ja epävarmuuden lisäksi työtön saattaa joutua miettimään sitä, kuinka pärjää taloudellisesti, jos ei nyt(kään) tärppää. Työttömyyden pitkityttyä on säästöt jo käytetty, talous jo trimmattu turhuuksista ja ehkä tarpeellisistakin (harrastukset – no, onhan sitä kirjasto ja lenkkipolulle pääsee ilman kuukausimaksuja). Työ ja säännöllinen palkka olisivat jo enemmän kuin tarpeen. Alkaako pitkä aukko CV:ssä jo näyttää pahalta, ja pääsenkö enää ikinä takaisin työelämään – masentavia ajatuksia voi nousta mieleen. Kuitenkin työnhaussa pitäisi voida esittää oma paras itsensä, jotta voisi tulla valituksi. Toki työtön voi yleensä aloittaa työt milloin hyvänsä, mikä saattaa olla etulyöntiasema joissakin tehtävissä.

Työnhakijana ottaa helposti arvioitavana olevan roolin, ja pyrkii mahdollisimman hyvin täyttämään odotuksia. Tosiasiassa tilanteessa on kyse neuvottelusta, ja molemmilla osapuolilla on sekä arvioitavan että arvioijan rooli: myös työnhakija arvioi työnantajaa työnhakuprosessin aikana. Työpaikka on vaikuttanut hakijasta ainakin jossain määrin kiinnostavalta, jos sinne on päättänyt hakea, ja hakuprosessin edetessä vaikutelma voi vahvistua tai muuttua kielteisemmäksi. Itse olen ainakin pyrkinyt työhaastattelussa olemaan mahdollisimman autenttisesti oma itseni, ja ajatellut, että jos se ei sitten työnantajaa miellytä, ei meidän yhteistyömme muutenkaan olisi sujunut. En olisi onnellinen työpaikassa, missä en voisi olla sellainen kuin olen. Toki työnhakutilanteessa pyritään antamaan rehellinen mutta edukseen oleva kuva itsestä, vähän kuin ensimmäisillä treffeillä kiinnostavan ihmisen kanssa.

Kun työnantaja arvioi hakijoita ja laittaa heitä järjestykseen tai kahteen pinoon (mahdolliset / ei meille sopivat), työnantaja myös miettii, ottaako valittu hakija paikan vastaan, päästäänkö työsuhteen ehdoista yhteisymmärrykseen, ja osoittautuuko rekrytointi ajan myötä onnistuneeksi. Onnistuneen rekrytoinnin tuloksena sekä työnantaja että työntekijä kokevat tehneensä hyvän valinnan, ja odotukset täyttyvät ainakin kohtuullisessa määrin.

Jos valintaprosessissa ei päädytä sinuun, se ei tarkoita, että sinua arvioitiin, ja köykäiseksi havaittiin. Se tarkoittaa vain, että jonkun muun kohdalla arvio oli paremmin yhteensopiva työtehtävän vaatimusten kanssa. Se ei tarkoita, että olit huono ja epäonnistuit. Päinvastoin, sinusta on voinut jäädä hyvinkin positiivinen vaikutelma, ja työnantaja saattaa ajatella, että pidetäänpä tuo hakija mielessä, jos meillä avautuu paremmin hänen profiiliinsa sopiva tehtävä. Joskus työnhaun lopputulosta ilmoitettaessa jopa vihjataan tällaisesta, ja pyydetään saada säilyttää henkilön yhteystiedot – tai pyydetään ottamaan uudestaan yhteyttä myöhemmin. Työn hakeminen kasvattaa paksumman nahkan lisäksi myös kontakteja eri organisaatioihin, ja lisää omaa yritysten ja muiden työnantajien tuntemusta. Se auttaa jatkossa työnhaussa.

Tsemppiä työnhakuun! Ja jos et ole vähään aikaan hakenut töitä, kun siihen ei ole tarvetta, kokeilepa hakea, ja testaa käytännössä, pitääkö kirjoittamani paikkansa…

Satu