Sivut

Sivut

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Työpäivä 2025


 
Katson herättyäni ulos ikkunasta – näyttääpä sateiselta, taidan sittenkin tehdä tänään työtä. Päätän lähteä käymään työpaikallani, jossa saan tavata työkavereitani, joita en olekaan tällä viikolla vielä nähnyt. Työpaikka sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä. Olisin voinut valita pyöränkin, mutta sadekupukehitys on vielä niin keskeneräistä, etten ole hankkinut itselleni sellaista. Kävelen siis vanhanaikaisen sateenvarjon suojaamana työhöni.

Työpaikalla on iloinen tunnelma, minut toivotetaan tervetulleeksi. Tuolla onkin kahvirinki koolla, menen ensin sinne turisemaan. Kun olemme juoneet kahvit, valitsen itselleni virtuaalisesta valikosta sopivan värisen työhuoneen. Tänään on haaveileva olo, valitsen sinisävyisen huoneen. Menen alustalle ja painan ohjausnuppia ja päälleni laskeutuu kirkas ja sopivasti minulle ilmastoitu kupu. Kaikki työvälineet ovat saman tien paikalla. Valitsen seinälle vielä somisteeksi kuvan Monetin teoksesta Unikot. Katson, onko työlistassa odottavia ohjaustilauksia – verkkoalustalla onkin kaksi asiakasta minulle osoitettuna. Keskityn tämän aamupäivän ensin kirjoittamaan heille. Toinen miettii ilmastoalan ja metsäalan välistä valintaa – hän on hyvin valveutunut. Vinkkaan uusimman alan tiedoston ja kerron ensi kuussa olevasta seminaarista, johon hän voisi ihan fyysisesti osallistua – virtuaalinen osallistuminen on normimuoto – ja aina voi tilata pilvipalveluun oman pallon asiasta. Toinen asiakas haluaa keskustella digitilassa. Laitan viestin, hänelle sopii ehdottamani vartin päästä alkukeskustelu. Käväisen naistenhuoneessa ja katson peiliin – onneksi hiukseni eivät sateessa pahemmin kastuneet, olen mielestäni tarpeeksi huoliteltu asiakkaan näkökontaktissa kohtaamiseen.

Lounaalle lähden kahden hyvän työkaverin kanssa läheiseen kasvisruokalaan. Siellä on tällä viikolla D-vitamiinin nostoteema – aurinko on täällä Suomessa antanut odottaa itseään. Ruokailu sujuu iloisissa merkeissä ja palaamme työpaikalle hyväntuulisina.

Iltapäivällä jatkan psykologien ohjausalustalle kirjoittamista. Valitsen käsittelyyn teeman ujoudesta, josta on uusia ja mielenkiintoisia tutkimustuloksia. Huomaan yhden ristiriitaisuuden artikkelissa – tai en oikein ymmärtänyt asiaa – laitan digihyppärin artikkelin kirjoittajalle. Hän vastaakin heti, puhumme virtuaalitilassa ja hän selostaa minulle asian. Kiittelen ja palaan kirjoittamaan. Kirjoittaminen on todella miellyttävää, sillä välillä voin halutessani käyttää puheentunnistusta. Päätänkin lähteä kahvitauolla ulos, koska sade on lakannut. Teen pienen kävelylenkin läheiseen puistoon, jossa on lampi. Lammella ui kyhmyjoutsen. Ja kas, myöskin tukkasotka, joka oli uhanalainen vielä viime vuosikymmenellä. Maapallon tila on parantunut viimeisten vuosien aikana.

Palaan työpaikalle. Tarkastelen työaikapankkiani. Päätän, että jatkan tänään vähän pidemmälle ja saan ensi viikkoon mennessä kokoon sellaisen määrän työtunteja, että voin pitää sitä seuraavan viikon lomaa. Tarkoitukseni on lähteä Turkuun ystävääni tapaamaan ja viettää kiva kulttuuriviikko. Hänen lapsenlapsensa esiintyy nuorisotähtenä baletissa – aivan perinteisessä, sellaisia vielä on – ja haluan päästä näkemään tuon esityksen.

Lähden työpaikalta kävellen kotiini, jossa avopuolisoni onkin paistanut minulle maksaa. Minun pitää huolehtia raudansaannista – terveysskannerissa käydessäni hemoglobiiniarvo on ollut taas liian alhainen. Voi että ruoka voi maistua hyvältä, kun se on rakkaudella laitettu! Puhumme mieheni kanssa, ettemme nyt otakaan henkilökohtaista kokkia, koska mies on innostunut uudestaan ruuanlaittoon. Lupaan ilmoittaa kokille, että palaamme ensi syksynä asiaan. Haluamme varata hänet syyskuun alusta, sillä hän on hyvin suosittu. Tämä onneksi sopii Pedrolle.

Elise

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti