Sopivan pituinen työpäivä

Kokopäivätyö on normi. Myös työttömän työnhakijan täytyy hakea kokopäivätyötä voidakseen saada työttömyysetuutta. Kaikkihan tekevät täyttä työaikaa, oli se sitten viikkotunneissa 32, 36 tai 40 työtuntia.

Työaikalaki pyrkii suojelemaan työntekijää liialliselta kuormittumiselta, ja määrittää lähinnä säännöllisen työajan ylärajaa: Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös keskimäärin 40 tunniksi enintään 52 viikon ajanjakson aikana. (Työaikalaki, 3.luku, 6-9 §).

Oikeasti kaikki eivät tietenkään tee kokopäivätyötä. Työajat vaihtelevat paljonkin, ja syyt osa-aikatyöhön vaihtelevat: osa etsii kokopäivätyötä, mutta on löytänyt vain osa-aikaista työtä; joku toinen taas on nimenomaan pyrkinyt lyhyempään työaikaan. Osa-aikainen työ voi varmistaa selustaa aloittavalla yrittäjällä: ainakin välttämättömiin kuluihin saa säännöllisiä tuloja. Ehkä omalta alalta on vaikea löytää kokopäivätyötä, ja työntekijä onnistuu järjestämään ajankäyttönsä niin, että voi tehdä kahta osa-aikaista työtä.

Jotkut tekevät normaalisti kokopäiväistä työtä, mutta tietyissä elämäntilanteissa vähentävät työtuntejaan. Pienten lasten tai koululaisten vanhemmat voivat lyhentää päivittäistä työaikaansa, ettei lasten hoitopäivistä tulisi kohtuuttoman pitkiä. Osa tekee työajan lyhennyksen vähentämällä viikon työpäiviä kolmeen tai neljään ehtiäkseen olla enemmän lapsensa kanssa. Kela maksaa pientä hoitorahaa korvaamaan osittain menetettyjä työtuloja. Monessa muussa maassa pienten lasten vanhempien lyhennetty työaika on yleisempää kuin Suomessa.

Myös sosiaalisin tai terveydellisin syin on mahdollista lyhentää työaikaa. Työnantajan on silloin pyrittävä järjestämään työt niin, että työntekijä voi tehdä osa-aikatyötä (työaikalaki, 3. luku, 15 §). Jos kyse on terveyssyistä, saattaa henkilöllä olla oikeus osasairaspäivärahaan.

Työuran loppuvaiheissa on ollut mahdollista pikkuhiljaa vähentää työntekoa ja siirtyä osittain eläkkeelle. Vuoden 2017 alusta osa-aikaeläke poistui eläkelaista eläkeuudistuksen myötä, joten vain ennen lainmuutosta alkaneet osa-aikaeläkkeet jatkuvat. Uudessa laissa on kuitenkin mahdollisuus osittaiseen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen, mikä on vielä joustavampi työn suhteen, mutta eläkekertymän suhteen osa-aikaeläkettä heikompi. Osittaista vanhuuseläkettä voi alkaa nostaa aikaisintaan kolme vuotta ennen lakisääteistä eläkeikää. Sitä voi halutessaan ottaa joko 25- tai 50-prosenttisena, eikä sen saamiseksi ole välttämätöntä tehdä lainkaan töitä.

Tarinat menestyneistä yrittäjistä, taiteilijoista ja vaikuttajista kertovat usein tavattoman suurista viikkotyöajoista. Työ saattaa viedä mukanaan sen kiinnostavuuden vuoksi, tai koska yrityksessä on sellainen kulttuuri, jossa on hieno asia tehdä mahdollisimman suurta viikkotuntimäärää, ja joko palkattomia tai palkallisia ylitöitä. Jos töitä tekee paljon, niistä voi olla vaikea irrottautua ja siirtyä palauttavaan vapaa-aikaan. Pitkään jatkuneena tolkuttoman suuret työtunnit ikävä kyllä johtavat monen kohdalla ensin työpäivän jälkeiseen väsymykseen, ja lopulta jopa pitkäkestoiseen uupumukseen asti.

Jotkut tekevät omasta halustaan tai käytännön pakosta työpäivänsä useassa osassa, joiden välillä on vapaa-aikaa. Esimerkiksi eläinten hoidossa saattaa olla tarpeen jakaa työpäivä eläinten ruokinnan, lypsämisen tai muun tarvittavan hoidon vaatimusten mukaisesti. Toisaalta joissakin toimistotyyppisissä töissäkin lounastauko on omaa aikaa, eikä sisälly työaikaan. Se voi olla niin pitkä, että päivän keskelle sopii vaikka kuntosalikäynti, koiran ulkoilutus, tai omilla asioilla käyminen syömisen lisäksi. Työpäivän kokonaispituus näin tietysti kasvaa, mutta se voi tuntua kevyemmältäkin, kuin yhteen soittoon tehty työpäivä nopealla lounashetkellä.

Mikä sinulle olisi sopivan pituinen työpäivä – ja olisiko se yhteen putkeen tehty, tai useammassa palasessa?

Satu