Sivut

Sivut

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Harrastaminen palauttaa

Syyspimeiden tullessa on erityisen tärkeää pitää huolta palautumisesta. Tästä aiheesta on viime viikkoina kirjoitettu sanoma- ja aikakauslehdissä paljon. Aikatauluttamaton lepo ja puuhastelu ovat palautumisen kannalta välttämättömiä. Haluan haastaa jokaisen kokeilemaan jotain uutta elämyksellistä ajan kuluttamisen tapaa. Esittelen tässä muutaman mahdollisen tavan, ja niiden terveysvaikutuksia.

1. Luonnossa liikkuminen: Kannattaa koukata metsän tai puiston kautta kävelyreitillä. Luonnossa voi myös oleskella ja yöpyä. Luonto rauhoittaa tutkitusti: Luonnossa oleskelun myötä keskittymiskyky paranee, liikumme reippaammin, syke ja verenpaine rauhoittuvat. 

2. Musiikin kuuntelu: musiikki herättää tunteita ja voi rentouttaa. Ilmiötä voinee verrata siihen eroon, mikä on vaikkapa lyhyiden tekstipätkien lukemisen vaikutus verrattuna elämykselliseen romaaniin. Myös aivot kaipaavat vaihtelua, eli kuullun hälyn sijasta taide-elämyksiä. Aiheesta on kiinnostava artikkeli

3. Kirjallisuuden lukeminen: Romaaneja, runoja ja novelleja voisi olla ruokalistalla tietokirjallisuuden ja uutisten lisäksi. Kirjallisuus koskettaa tunteita. Lukeminen kehittää sanavarastoa, ajattelua, itsetuntemusta ja myötätuntoa. Lyhyt ja ytimekäs uutinen aiheeseen liittyen löytyy täältä

4. Kirjoittaminen: Voit purkaa mieltäsi ja jäsentää arkea kirjoittaen vapaasti mieleen tulevista aiheista. Se voi tuoda terveemmän ja itsetuntoisemman olon. Tätäkin aihetta on tutkittu.

5. Tanssi: Tanssi aktivoi meitä kokonaisvaltaisesti myös aivotoiminnan tasolla. Tanssia voi yksin, mutta ryhmässä tanssiminen tuo siihen oman ulottuvuutensa, kuten esimerkiksi lavatansseissa. Tanssin vaikutuksista on meneillään Suomessakin tutkimusta

6. Kuvataide ja käsityöt: Kuva on voimallinen ilmaisumuoto. Kuvan on sanottu kertovan enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvataiteen terveysvaikutuksia on muiden taidemuotojen ohella koottu tähän artikkeliin

7. Seura:  Yhdessä olon kokemukset ovat osa ihmisyyttä. Hyvän ystävän kanssa voi vain olla ja aika kuluu sen kummemmin ajasta tai paikasta välittämättä. On tärkeä että on läheisiä ihmisiä, ja että kuuluu yhteisöön. Yhteisön terveysvaikutuksista löytyy kiinnostava tutkimuksia kokoava artikkeli.

Kenties jotain edellä mainituista kuuluu jo elämääsi. Haluatko vireyttää jonkun jo unohdetun harrastuksen tai kokeilla uutta taidenäyttelyä tai musiikkilajia? Uusi kokemus tuo uusia näkökulmia ja virkistää parhaiten. 

Heli

Linkit päivitetty 21.9.2022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti