Sivut

Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Psykologinen sopimus pätee ystävyyssuhteissa, ei työsuhteissa


Miten usein kuulenkaan työssäni, kuinka pettyneitä, surullisia ja vihaisiakin ihmiset ovat, kun he kokevat, että psykologinen sopimus on työssä rikottu. He ovat antaneet työlle kaikkensa, sitoutuneet tavoitteisiin ja toimintaperiaatteisiin, olleet lojaaleja työnantajalle ja työkavereille. He ovat luottaneet työnantajankin sitoutuvan heihin, kohtelevan arvostavasti, kannustavasti, joustavasti ja tarjoavan vastineeksi etenemis- ja kehittymismahdollisuuksia. On luotettu työn jatkumiseen ja turvattuun tulevaisuuteen. Niin kauan kuin vastavuoroisuus on toteutunut, on oltu tyytyväisiä ja tehty motivoituneina töitä. Monet ovat kuvanneet työtyytyväisyyttä ja –hyvinvointia sanomalla työpaikastaan esimerkiksi, että
  • ”Olemme kuin yhtä perhettä.”
  • ”En voi jättää työpaikkaani pulaan lähtemällä muualle toteuttamaan omia toiveitani.” 
  • ”Työyhteisömme on kuin lintukoto.”
  • ”Olemme kasvaneet yhteen tämän yrityksen kanssa.”
Kun YT-neuvottelut ovat alkaneet, henkilöstöä vähennetty tai johto vaihtunut, voi havahtua huomaamaan, ettei se niin enää olekaan. Olitpa tehnyt työsi miten hyvin ja sitoutuneesti tahansa, johto voi tehdä strategisen valinnan ja lopettaa juuri sinun työsi. Lisää henkilöstöä palkattaessa voidaan työkaveriksesi kanssasi samoihin tehtäviin palkata koulutetumpi henkilö paremmalla palkalla. Työsi voidaan vasten tahtoasi osa-aikaistaa tai siirtää muulle paikkakunnalle. Sinut voidaan lomauttaa. Esimerkkejä on paljon ja monenlaisia.

Muutokset vaikuttavat helposti ja usein heikentävästi myös työyhteisöjen ilmapiiriin. Työkaverien kesken syntyy kilpailua, epäluuloa, pelkoa ja kateutta. Enää ei ”olla samassa veneessä”.
Luethan aiemmin julkaistun jutun Psykologinen sopimus ja luottamus. Siinä kuvataan tarkemmin, mitä psykologisella sopimuksella tarkoitetaan, ja korostetaan tasapainoilun tärkeyttä. Sopivasti sitoutuminen riittää. Olet vapaa tekemään omat ratkaisusi ilman syyllisyydentunnetta ja liiallista riippuvuutta nykytyöpaikasta.

Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti