Elämän kuluessa tulee eteen yhä uusia valintatilanteita.
Päätöksentekotilanteessa olevat empivät ratkaisun edessä, ja miettivät,
katuvatko myöhemmin jos eivät uskalla ottaa ratkaisevaa askelta. Katuvatko, jos
uskaltavat, mutta kaikki meneekin pieleen…
Urapsykologi ei voi taata, ettei asiakas koskaan tule
katumaan. Sen sijaan pyrimme auttamaan asiakkaita miettimään vaihtoehtoja
monelta kantilta ja eläytymään tilanteisiin ennalta. Kun tunnet itsesi ja
tapasi toimia, miten luultavasti kokisit sen, että yritit, mutta et onnistunut?
Miten sinnikäs olet, pyrkisitkö vain selvittämään epäonnistumisen syyt ja
vaikuttamaan niihin mihin voi vaikuttaa, yrittäen uudestaan uusin voimin ja
paremmin valmistautuneena? Ehkä voisi kokeilla myös uutta tapaa suhtautua
tavoitteisiin, ponnisteluun ja onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Osa meistä
rajaa ennalta ponnisteluiden määrän: "Haen opiskelupaikkaa korkeintaan
kaksi/kolme/seitsemän kertaa, mahdollisimman hyvin valmistautuen, ja jos en
sittenkään pääse opiskelemaan, muutan suunnitelmaa."
Jos on joskus katunut katkerasti tekemäänsä valintaa,
saattaa valintojen tekeminen tuntua vaikealta myöhemminkin. Hyödyttäisikö
miettiä, mitä siinä oikeastaan katuu: syyttääkö itseään siitä, ettei uskaltanut
yrittääkään, vai siitä, että uskoi itsestään liikoja ja yritti ihan mahdotonta
asiaa. Toimiko väärin jotakuta toista kohtaan, tai tekikö valintoja saadakseen
hyväksyntää tärkeiltä ihmisiltä, jättäen omat toiveet ja tarpeet taka-alalle…
Liiallinen itsesyytösten määrä ei ole hyödyksi, kannattaa
olla myötätuntoinen itseään kohtaan ja taaksepäin katsoessaankin katsoa
ystävällisin silmin tekemisiään. Kokemuksista oppii, ja sitten suunnataan katse
eteenpäin, ei kyynistyneenä vaan mahdollisesta virheestä viisastuneena.
Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti