Sivut

Sivut

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Työpaikka rekrytointikokeilun avulla


Vuoden 2017 alusta on työnhakijoiden ja työnantajien käytettävissä ollut uusi palvelu nimeltään rekrytointikokeilu. Maksimissaan kuukauden mittaisen rekrytointikokeilun aikana pääset työnhakijana näyttämään osaamisesi ja soveltuvuutesi työnantajalle, jolloin kynnys varsinaisen palkkauspäätöksen tekemiseksi helpottuu. Jos työnantaja päätyy rekrytointikokeilun jälkeen solmimaan kanssasi työsuhteen, niin rekrytointikokeiluaika vähentää vastaavan ajanjakson verran varsinaista koeaikaa. Rekrytointikokeilun aikana sinulle maksetaan samaa työttömyysetuutta kuin työttömänä ollessasi. Matka- tai muita kulukorvauksia ei kokeilun ajalta ole mahdollista saada.
Käytännössä voit ehdottaa työnantajalle rekrytointikokeilua aina kun olet potentiaalisiin työnantajiin yhteydessä. Lain mukaan työnantajalla pitää olla tarve uudelle työntekijälle kun he sopivat rekrytointikokeilusta eli ilmaista työvoimaa kokeilun avulla ei ole tarkoitus pyörittää. Työnantajalla voi aidosti olla tilanne, että he tekevät palkkauspäätöksen, jos tehtävään ja työyhteisöön sopiva työntekijä löytyy, vaikka aktiivista hakua ei olisikaan käynnissä.

Rekrytointikokeilun ajalle tehdään rekrytointikokeilusopimus työnhakijan, työnantajan ja TE-toimiston kanssa, jossa määritellään muun muassa kokeilun kesto (maksimissaan kuukausi), sovitut päivät (esim. ma, ke ja pe) sekä kellonajat jolloin työnhakijan on tarkoitus kokeiluun osallistua. Lisäksi sopimuksessa määritellään mitä työtehtäviä työnhakijan on tarkoitus tehdä. Rekrytointikokeilun ei tarvitse kestää kuukautta, vaan se voidaan sopia esimerkiksi viikon tai muutaman päivän pituiseksi, jos se sopii myös työnantajalle. Rekrytointikokeilun aikana työnhakija on vakuutettu TE-toimiston puolesta.

Rekrytointikokeilu on vapaaehtoinen ja siihen osallistuva voi keskeyttää kokeilun ilman seuraamuksia. Rekrytointikokeiluun osallistuminen ei kuitenkaan poista työttömän velvollisuutta ottaa vastaan tarjottua palkkatyötä kokeilun aikana tai sen jälkeen. Työnantajan pitää toimittaa TE-toimistoon tieto, miksi työsuhdetta ei syntynyt rekrytointikokeilun jälkeen, jos niin käy.
Rekrytointikokeilu on käytettävissä vuosien 2017 ja 2018 ajan. Se on oiva keino työnhakijalle päästä näyttämään osaamistaan potentiaaliselle työnantajalle. Se sopii erityisesti työnhakijoille joiden ammatillinen osaaminen ja muut työmarkkinavalmiudet ovat kunnossa. Hyödyntäisin itse rekrytointikokeilua myös vastavalmistuneena, jolloin ei vielä ole osoittaa työnantajalle näyttöä omasta osaamisestaan. Vaikka ammatillinen osaaminen ei vastavalmistuneena yleensä ole vahvaa, niin rekrytointikokeilun avulla pääsee näyttämään koulussa opitut taitonsa ja pystyy osoittamaan, että on motivoinut tekemään töitä, oppimaan uusia asioita ja tulemaan toimeen muiden kanssa.

Huom! Rekrytointikokeilun mahdollistanut laki oli voimassa vuodet 2017 - 2018.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti