Kliseiset kannustukset

”Työn sankari ei luovuta koskaan.” ”Kesälomat ovat luusereita varten.” ”Taukoja ei pidetä.” ”Vuoden työntekijä-mitalit jaetaan teho-osastolla”. Nämä olivat vielä kymmenisen vuotta sitten kliseisiä ja sarkastisia kannustuslauseita, joista jokainen ymmärsi, miten työtä ei kannattaisi tehdä. Miten on nyt?

Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi.  Sitä lisäävät hyvä ja motivoiva johtaminen, työyhteisön ilmapiiri ja työntekijöiden ammattitaito. Työhyvinvoinnin kasvaessa työn tuottavuus ja työhön sitoutuminen kasvaa ja sairauspoissaolojen määrä laskee. Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille.

Paras tapa tehdä töitä on tehdä töitä itselle sopivalla tavalla. Nykyään halutaan mallittaa työn teko tehokkuuden mittapuulla. Kaikissa töissä tehokkuutta ei mitata samalla mittarilla. On hyvä tietää, mitkä mittarit ovat – korostetaanko määrää vai laatua vaiko kehittämistä tai jotain muuta?   

Olen ollut työssä jo silloin, kun tietokoneet olivat huoneen kokoisia ja vasta kehittymässä.  Muistan kollegapsykologien sanoneen, että ”ei meille psykologeille koskaan tule tietokoneita työvälineeksi!”.  Vaan tässäpä ollaan!  Jotta pystyy suoriutumaan tehokkaasti nykyajan työstä, pitää omata jonkin verran teknisiä taitoja. Tekniikka pitää itse opetella, tekninen tuki ei kouluta ketään. Siksi on hyvä omata myös sen verran sosiaalisia taitoja, että voi pyytää apua työkavereilta. Työntekoonkin on istutettu vertaistuen malli. Olemme kuin muurahaisia, jotka auttavat toinen toistaan keon rakentamisessa.

Työn teko vaatii nykyään entistä enemmän joustavuutta ja ajan hermolla pysymistä. Arvot ovat avainsana – jokainen työntekijä voi paremmin, jos hän saa toimia arvojensa mukaisessa työssä. Omat arvot on hyvä tunnistaa. Voi kysyä itseltään, onko elämän kiinnekohtana arvojen asemoimiseen esimerkiksi oma ammattitaito vaiko elämäntapa tai ehkä näiden yhdistelmä?

Katselin tämän vuoden ensimmäisenä päivänä televisiosta Niskavuori-elokuvia. Mielenkiintoista ajan kuvaa, Hella Wuolijoen piirtämää, kunkin elokuvan käsikirjoittajan ja ohjaajan näkemyksien kautta filmattua. Yksi Niskavuori-elokuva korosti raskaan työn raatajan kunniaa, kuinka omin voimin ja omilla käsillä aviopuolisot loivat ahkeruudellaan omaisuutta ja arvonnousua yhteisössä. Toinen Niskavuori-elokuva kertoi Suomen kaupungistumisen alusta, jolloin kunniakkaimpia asemia olivat kansanedustajan ja ministerin paikat. Asema yhteiskunnassa oli se, mitä arvostettiin. Työelämän sankareita olivat uraa luoneet ja verkostojensa kautta edenneet.

Ihminen on eteenpäinpyrkivä laumaeläin. Ihmiselle on tyypillistä asettaa tavoitteita tai ainakin haaveilla niistä. Muistatko, mitä sinä unelmoit tekeväsi isona?  Julkkis on nykypäivän lasten haaveammatti. Kaikista ei kuitenkaan voi tulla Teemuselänteitä tai Saaraaaltoja. Jos ajattelet näitä kahta julkkista, mikä heitä yhdistää? Miten he ovat päässeet huipulle?  Olisiko se määrätietoisuus, harjoittelun kautta saavutettu osaaminen ja unelmaa kohti kulkeminen. He ovat varmasti sinnikkäästi aina uudestaan kirkastaneet haavekuvaansa. He eivät ole lakanneet uskomasta itseensä. Silti, kumpikaan ei todennäköisesti olisi onnistunut ilman tukea, jota voi saada läheisiltään, perheeltään, ystäviltään. Molemmat ovat suhtautuneet kunnioittavasti kannustajiinsa, faneihinsa ja tsemppaajiinsa.

Tänä kuluvana KIKY-sopimusvuotena työelämän tehokkuutta pyritään lisäämään monin tavoin. Kannustetaan siis toisiamme- positiivisuuden voimalla!

Elise