How I made it; Petra, Iso-Britannia

How I made it -tarinasarja sisältää aitoja kertomuksia suomalaisten työllistymisestä ulkomaille, heidän itsensä kertomana. Tarinat on aiemmin julkaistu EURES Suomi Facebook -sivulla.

Valmistuin psykiatrian erikoissairaanhoitajaksi joulukuussa -98. Opiskeluaikaan kuului kansainvälinen työharjoittelu ja meidän ryhmällä se oli Southamptonin yliopistossa. En edes hakenut sairaanhoitajan töitä Suomesta siinä pelossa, että joku vielä palkkaa minut. Pelko, että pitäisi niitä hommia tehdä eläkeikään oli kimmoke etsiä jotain muuta. Päätös lähteä Suomesta oli aika helppo. Lähtöpäätös syntyi kaupungilla kävellessä, ei ollut rahaa, eikä muitakaan sirkushuveja.

TEHY- lehdessä oli Professional Connections –yrityksen mainos; ”Töitä tarjolla Norjassa ja Lontoossa”. Ruotsin ja norjan kielen taitoni oli heikompi kuin englanti, joten päätin hakea Lontoon työpaikkoja. Työhakemukset sun muut oli helpot täyttää ja Professional Connections oli apuna jos oli vaikeuksia. Kaikki alkoi puhelinhaastattelulla ja sitä seurasi haastattelu Helsingissä. Haastattelijat olivat Lontoon sairaaloista. Haastattelu oli toukokuun alussa ja Lontooseen tulin kesällä -99.

Vastaanottava sairaala oli järjestänyt asunnon ”Nurses homesta”. Siellä oli oma huone, jossa sänky, vaatekaappi ja pöytä. Meillä oli tosi hyvä vastaanotto, oli ostettu uudet peitot, tyynyt sun muut. Asuntolassa asui siihen aikaan n. 40 muuta suomalaista sairaanhoitajaa. Itä-Lontoo oli aika shokki suomineidolle... Luulin tulevani maahan jossa puhutaan englantia! Suurin osa työkavereista oli afrikkalaisia tai Karibian saarilta... Ja aksentit sen mukaisia!

Alkuun oli rankkaa, kaikkea piti kuuntelemalla kuunnella, onneksi oli potilaspapereita, joista pystyi tarkistamaan. Oli myös tottuminen siihen, että ihmiset olivat aina myöhässä. Suomalaisena on tottunut että jos työaika alkaa kello 7, silloin ollaan valmiina ottamaan raporttia. Täällä ihmiset alkoivat valumaan sisälle 7 jälkeen, sitten tehtiin kupit teetä yms. Pankkitilin avaus oli aika arpapeliä, onneksi oli paljon kokeneempia suomalaisia neuvomassa. Suomessa on myöskin tottunut että työvuorolistat yms. lähetetään palkanlaskijalle, täällä pitää itse pitää huolta että sai ansaitsemansa lisät.

Tuntuu että lähtiessä en edes kyennyt ajattelemaan mitä voi joutua kohtaamaan ja miten vaikeuksista selviää, se oli vaan jännä seikkailu. Ajattelin, että ainahan täältä pääsee pois, jos on paha olla. Lontoo on helppo paikka tulla, kaikki ovat kotoisin jostain muualta ja apua on aina tarjolla. Täällä on enemmän mahdollisuuksia opiskella työn ohessa, moni työnantaja on halukas kouluttamaan työntekijoitään. Eduiksi lasken myös paremmat ylenemismahdollisuudet, enemmän lomapäiviä ja ne saa pitää milloin haluaa, ei ole lomakausia.

Suurin osa hoitajista, jotka tulivat kanssani samaan aikaan, olivat täällä n. 3 vuotta ja palasivat takasin Suomeen. Minulla oli tarkoitus olla täällä vuosi, mutta yhtäkkiä oli vuosi mennyt enkä ollut edes kerennyt käydä Suomessa lomalla! Täältä matkustaminen on paljon halvempaa, kimppakämpassa asuminen oli edullista, eli kaikki rahat ja vapaat meni ulkomailla. Oli aika huoletonta elämää. Sitten menivät suunnitelmat uusiksi kun tapasin nykyisen mieheni.. Nyt on asuntolaina, auto, työpaikka, mies joka ei puhu Suomea ja kaksi lasta. Yhdessä vaiheessa oli mielessä muuttaa jopa Australiaan mutta se sitten kuitenkin jäi. Johan sitä on kerran maata vaihdettu.

Lähtisinkö uudestaan? Ilman muuta! Lähtöä harkitsevalla on hyvä olla seikkailumieltä ja pitkää pinnaa, täytyy muistaa olevansa toisessa maassa ja opetella elämään maan tavoilla. Pääsääntöisesti ihmiset ovat halukkaita auttamaan, on vaan uskallettava kysyä!

Muistilista ulkomaille lähtijälle / http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita/toihin_ulkomaille/muistilista/index.html)