Sivut

Sivut

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Virhe! Emämoka! Feilasin!

Mitä ajattelemme ensisäikähdyksen jälkeen, kun liukkaus yllättää, ja kaadumme jäiselle kadulle? Luultavasti, että näkikö kukaan. Jos joku tarjoutuu auttamaan, vakuuttelemme olevamme kunnossa – jo ennen kuin olemme itse siitä varmistuneet! Pärjään kyllä, ei tarvitse auttaa, eikä kiinnittää huomiota siihen, kuinka minulle kävi. Nolosti. Äkkiä pois täältä.

Miksi tahaton liukastuminen on niin noloa? Liukastuja ei tee mitään väärää. Kaatuessa on riski satuttaa itsensä vakavastikin. Jos mitään mustelmia kummempaa ei ole sattunut, olisi syytä olla iloinen ja helpottunut. Mutta ei… Ehkä muistin sopukoista herää mielikuvia mykän elokuvan tähtien – tai vaikka Vesa-Matti Loirin hullunkurisista kaatumisista. Kyllä nauratti. Kukaan ei halua olla tahtomattaan naurettava toisten silmissä. Toisten hyväksyntä on tärkeää.

Miten mokailun tuskaa sitten voisi lievittää? Aino Suholan teksti kertoo itselleen nauramisen helpottavasta taidosta, joka voi lisätä rohkeutta yrittää, vaikka saattaisikin päätyä naurunalaiseksi:

Tärkeää tässä elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä teetkin, tee takapuoli savuten, syöksy siihen suorin vartaloin kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi. Ja jos kaadut, nouse ylös, pane heftaa polveen ja etene taas. Ja jos kaadut aina vain, ajattele että kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä, niin suoraan mahalleen ja näköalapaikalle. Sillä autuaita ovat ne jotka osaavat nauraa itselleen, koska heillä ei tule hupia puuttumaan.


Joillekin virhe sattuu miljoonien silmäparien edessä, kuten Miss Universum –kisojen juontaja Steve Harveylle. Harvey julisti ensin Kolumbian missin voittajaksi, mutta joutui pian keskeyttämään kolumbialaisten riemun kertoakseen erehtyneensä. Miss Universumiksi kruunattiinkin Filippiinien kaunotar. Virhe oli harmillinen, ja tilanne erikoisuudessaan ikimuistoinen, mutta mielipahaa lukuunottamatta mitään todellista vahinkoa ei tapahtunut. Ehkä tämän kokeneen juontajan virhe voi jopa lohduttaa meitä muita. Meitä, jotka uskomme kaatuneemme liiankin komeasti. Tästäkin voi nousta, pudistella lumet takinhelmoista, ja jatkaa matkaa.

Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti