Pelkäätkö muutosta?

Ihmisillä on luontainen taipumus suhtautua uuteen varauksellisesti ja epäillen. Muutos voi pelottaa, puhutaan muutosvastarinnasta. Ihmiset eroavat sen suhteen, miten paljon kestävät ja haluavat muutoksia elämässään. Jotkut nauttivat muutoksista ja hakeutuvat enemmän esimerkiksi ammatteihin, joissa muutos ja vaihtelevuus ovat arkipäivää, toiset taas nauttivat siitä että työ pysyy samanlaisena päivästä ja vuodesta toiseen.
Muutoksia tapahtuu kuitenkin väistämättä meidän jokaisen elämässä ja työssä. Yhteiskunnan muuttuessa työelämä muuttuu, eikä vanhoilla taidoilla enää pärjääkään, joten pärjätäkseen on pakko muuttaa myös ajatteluaan ja työtapojaan.  Jotkut muutokset tulevat yllättäen ihmisen itse sitä toivomatta kuten irtisanominen työstä. Toiset muutokset tapahtuvat hitaammin, sopeutumisaikaa on enemmän, niihin on ehkä voinut itse vaikuttaa ja ne ovat ehkä toivottujakin, kuten ammatin vaihtaminen tylsäksi koetusta ammatista haasteellisempaan tai enemmän omia arvoja vastaavaan.

Isot elämänmuutokset eivät ole koskaan helppoja vaikka olisivat miten myönteisiä. Positiivinenkin muutos vaatii muutosta omassa identiteetissä, omassa itsessä, eikä sen vuoksi ole helppoa, oli muutos sitten ammatillinen, ihmissuhteisiin liittyvä tai vaikka laihtumisen seurauksena uuden kehonkuvan omaksuminen. Muutos jollakin elämän osa-alueella muuttaa monia muitakin asioita elämässä ja ihmissuhdeverkostossa. Myös ammatinvaihto on siis aina iso muutos ihmisen elämässä, oli syy siihen mikä tahansa. Muutos vaatii aina paljon, mutta on hyvä muistaa että muutos on aina myös mahdollisuus saada elämään jotain uutta.

Muutosta voi ajatella uusien polkujen luomiseksi. Aluksi uudet polut eivät ole tallattuja eikä niillä ole niin helppo kävellä, voit joutua kävelemään esim. kivikkoisilla poluilla joissa on vaarana kompastua. Pikkuhiljaa uudet polut kuitenkin tallautuvat ja muuttuvat tasaisemmaksi ja kävely niillä alkaa käydä helpommaksi. Oletko valmis luomaan uusia polkuja elämääsi?

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille.

- Alexander Graham Bell

Johanna