Mitä jos ammatit yhä periytyisivät vanhemmalta lapselle?

Ammatin ja koulutusalan valinta on monelle nuorelle iso kysymysmerkki. Oliko menneisyydessä helpompaa? Suutarin pojasta tuli suutari, ja hän sai oppipoikana tutustua ammatin alkeisiin. Sitten kisällinä hioa taitojaan ja vihdoin, pojastakin tuli mestari, joka saattoi jakaa osaamista eteenpäin. Valinnan vapautta oli ehkä vähemmän, mutta eipä ainakaan ollut tarvetta miettiä päätään puhki ammatinvalinnan kanssa. Nykyisessä koulutusjärjestelmässä oppisopimuskoulutus muistuttaa eniten tätä perinteistä koulutustapaa.

Mikä sinusta olisi tullut, jos ammatit periytyisivät nykyäänkin äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle (tai äidiltä pojalle ja isältä tyttärelle)? Olisikohan ratkaisu ollut hyvä ja mielekäs? Entä jos vanhemmillakaan ei ole ollut töitä – periytyykö työttömyys niin kuin tutkijat väittävät? Alan valinta on kuitenkin jokaisen omissa käsissä.

Ammatit eivät enää periydy suoraan, mutta vanhempien ammatilla on vaikutusta. Aina säännöllisessä päivätyössä olleiden vanhempien lapset ovat saaneet mallin perhe-elämästä, jossa arkipäivät työskennellään, ja illat sekä viikonloput ollaan yhdessä vapaalla. Vuorotyötä tehneiden lapset näkevät, että vanhemmat voivat olla vapaalla ja töissä erilaisessa rytmissä.

Arvio siitä, onko edellisen sukupolven työ vaikuttanut kiinnostavalta ja tavoiteltavalta, näyttää vaikuttavan suuresti valintoihin.

”En ainakaan halua kokea samaa kuin äitini raskaassa työssään!”

”Minun äidilleni työ näytti olevan tärkeää, ja hän kävi mielellään töissä, vaikkei se varmaan pelkkää ruusuilla tanssimista ollutkaan.”

 ”Isä ehdotti, että minäkin kouluttautuisin samalle alalle kuin hän.”

Jos haikailet takaisin mennyttä aikaa, mikäpä estää nytkin seuraamasta vanhempien jalanjälkiä? Tai isovanhempien, kummien tai serkkujen viitoittamaa tietä! 

Satu