Toivon, että saan sen työn!

Ajatellaan, että kirjoitan hakemusta työpaikkaan, joka vähän kiinnostaa, johon ohimennen tutustun ja johon ehkä jokseenkin olisin pätevä. Ajatellaan uudelleen.

Työnantaja ei hae puolittain motivoitunutta ja jokseenkin pätevää työntekijää. Työpaikan saanti vaatii uskoa itseen, tutustumista työnantajaan ja työpaikkaan, mahdollisesti koulutuksen päivittämistä. Työnhakeminen on työn tekemistä. Mukavuusalueella on mukavaa, ei muuta.

Toivomalla saavani sen työn alan uskoa itseeni. Teen myös enemmän töitä saadakseni haluamani. Herättääkseni motivaation minun on tehtävä taustatyötä. Mihin oikeastaan olen hakemassa? On mietittävä vahvuuksiaan ja sitä, miten ne kohtaavat työn asettamat vaatimukset. Mieleeni tulee parin vuoden takainen Reikä seinässä -ohjelma, jossa kilpailijat joutuivat käyttämään luovaa ajattelua ja taivuttamaan itseään jos jonkinlaiseen asentoon päästäkseen läpi lähestyvän seinän aukosta. Ehkä työnhakemista voisi ajatella juuri tällaisena palansovittamistehtävänä. On mietittävä, mitä annettavaa minulla on tälle työpaikalle. Sopiva työpaikka ei välttämättä tule vain vastaan, sitä on tavoiteltava. Sitä on usein etsittävä myös avoimilla hakemuksilla ja suorilla yhteydenotoilla työnantajiin, joiden töihin haluaa päästä. Määrittämällä itsensä, osaamisensa ja kiinnostuksensa suhteessa työpaikkaan välttyy pään lyömiseltä seinään.

Jos työnhaku ei tuota toivottua tulosta, voi olla hyvä tarkistaa ja kehittää työnhakutaitojaan. Asettaessaan itsensä epämukavuusalueelle joutuu myös kohtamaan epämiellyttäviä tunteita. Pettymys siitä, ettei tulekaan valituksi, voi olla suuri. Tällaisessa tilanteessa kannattaa pyytää palautetta työhaastattelusta. Tai jos haku tyssäsi ennen haastatteluvaihetta, voi olla hyvä miettiä, voisiko hakemusta tai ansioluetteloa muokata selkeämpään tai toimivampaan suuntaan. Joskus vain käy niin, että työnantajan hakema puuttuva palanen ei vastaa itseä. Vahvuudet eivät pääsisi tässä työssä oikeuksiinsa. Onkin hyvä tarkastella pitkin matkaa millaiselle työlle, työpaikalle ja työnantajalle olisi eniten annettavaa ja tarvittaessa muuttaa suuntaa.

Toivo työpaikan saamisesta mahdollistaa itseensä uskomisen silloin, kun uskoa omaan osaamiseen juuri tarvitaan. Ajattelisin, että toivo vie puolitiehen. Loppumatka on tehtävä töitä.

Toivon että saan sen työn… – Voisi vaikka toimia!

Hannele

Mitä jos ammatit yhä periytyisivät vanhemmalta lapselle?

Ammatin ja koulutusalan valinta on monelle nuorelle iso kysymysmerkki. Oliko menneisyydessä helpompaa? Suutarin pojasta tuli suutari, ja hän sai oppipoikana tutustua ammatin alkeisiin. Sitten kisällinä hioa taitojaan ja vihdoin, pojastakin tuli mestari, joka saattoi jakaa osaamista eteenpäin. Valinnan vapautta oli ehkä vähemmän, mutta eipä ainakaan ollut tarvetta miettiä päätään puhki ammatinvalinnan kanssa. Nykyisessä koulutusjärjestelmässä oppisopimuskoulutus muistuttaa eniten tätä perinteistä koulutustapaa.

Mikä sinusta olisi tullut, jos ammatit periytyisivät nykyäänkin äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle (tai äidiltä pojalle ja isältä tyttärelle)? Olisikohan ratkaisu ollut hyvä ja mielekäs? Entä jos vanhemmillakaan ei ole ollut töitä – periytyykö työttömyys niin kuin tutkijat väittävät? Alan valinta on kuitenkin jokaisen omissa käsissä.

Ammatit eivät enää periydy suoraan, mutta vanhempien ammatilla on vaikutusta. Aina säännöllisessä päivätyössä olleiden vanhempien lapset ovat saaneet mallin perhe-elämästä, jossa arkipäivät työskennellään, ja illat sekä viikonloput ollaan yhdessä vapaalla. Vuorotyötä tehneiden lapset näkevät, että vanhemmat voivat olla vapaalla ja töissä erilaisessa rytmissä.

Arvio siitä, onko edellisen sukupolven työ vaikuttanut kiinnostavalta ja tavoiteltavalta, näyttää vaikuttavan suuresti valintoihin.

”En ainakaan halua kokea samaa kuin äitini raskaassa työssään!”

”Minun äidilleni työ näytti olevan tärkeää, ja hän kävi mielellään töissä, vaikkei se varmaan pelkkää ruusuilla tanssimista ollutkaan.”

 ”Isä ehdotti, että minäkin kouluttautuisin samalle alalle kuin hän.”

Jos haikailet takaisin mennyttä aikaa, mikäpä estää nytkin seuraamasta vanhempien jalanjälkiä? Tai isovanhempien, kummien tai serkkujen viitoittamaa tietä! 

Satu


Kun työ uuvuttaa

Miten usein kuulenkaan asiakkaideni kertovan, että he uupuvat työssään. Jatkuva stressi ja kiire väsyttävät. Muutokset huolestuttavat ja aiheuttavat epätietoisuutta. Työn jatkuminenkin on epävarmaa. Oravanpyörää on vaikea jarruttaa tai pysäyttää. Mitä vaihtoehtoja tilanteen helpottamiseksi oikein on?

1. Tuumaustauot

Tilanteen tunnistaminen ajoissa on jo puoli ratkaisua. Silloin voi pysähtyä, jäsentää tilannetta ja harkita ratkaisuja. Oman työn suunnittelua auttaa, kun erottaa, mitkä tehtävät ovat tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä, mitkä ovat kiireisiä ja mitkä vähemmän kiireisiä. Silloin voi valita, mitä tekee ensin, mitä seuraavaksi, mitä myöhemmin. Töiden aikatauluttaminen ja kalenterointi helpottaa töistä selviytymistä. Työn hallinnan tunne vahvistuu, kun huomaa ja muistaa, ettei kaikkea tarvitse tehdä ja ajatella samaan aikaan.

2. Työkaverien kanssa juttelu

Joskus työkaveritkin voivat auttaa. Heiltä saa näkemyksiä ja kokemuksia siitä, miten he ovat selviytyneet vastaavista haasteista. Töitä voidaan myös jakaa uudella tavalla. On mahdollista pyytää apua tai tarjoutua auttamaan, kun toisella on kiire, liikaa töitä tai dead line lähellä.

3. Esimiehen apu

Jos työaika ei riitä töiden tekoon, kannattaa tilanteesta keskustella esimiehen kanssa. Ratkaisun löytymistä helpottaa, jos ammattilainen itse miettii ja ehdottaa tarvittavia muutoksia tehtäviin ja työnjakoon. Voi myös pyytää täydennyskoulutusta, jolla helpottaa työn tekemistä. Joskus onnistuu vaihto toisiin tehtäviinkin.

4. Työterveyshuollon tuki

Pitkään jatkunut stressi ja uupumus edellyttävät toipumisaikaa. Työterveyshoitaja ja –lääkäri auttavat tilanteen tunnistamisessa ja hoidon järjestämisessä sekä työtilanteeseen tarvittavien muutosten neuvottelemisessa esimiehen tai työnantajan kanssa. Työterveyspsykologi tukee toipumisessa, henkisen kuormituksen vähentämisessä sekä ajan- ja työnhallinnan keinojen löytämisessä. Usein tarvitaan sairauslomaa.

5. Kotiväen näkemykset

Uupumus heijastuu vapaa-aikaan ja vaikuttaa jaksamiseen kotonakin. Tilanteesta juttelu kotona auttaa kotiväkeä ymmärtämään ja tukemaan uupunutta. Joskus huolet kasaantuvat ja elämäntilanteen muut haasteet lisäävät uupumusta. Niihin voi etsiä ratkaisuja yhdessä kotiväen kanssa. Ammattiapuakin on saatavilla ja hyödyllistä käyttää. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.

6. Työpaikan vaihtaminen

Jos muutosmahdollisuuksia ei nykytyöpaikalla löydy tai voi toteuttaa, voi työpaikan vaihtaminen auttaa. Edellytyksenä on, että voi varmistua työnkuvan sopivuudesta ja työmäärän kohtuullisuudesta.

7. Ammatin vaihtaminen

Eri ammateissa haasteet ja kuormitustekijät ovat erilaisia. Siksi joskus kannattaa harkita alan tai ammatin vaihtamista. Kukaan ei sovellu mihin tahansa työhön ja kaikkiin ammatteihin, vaan ihmiset jaksavat, viihtyvät ja onnistuvat parhaiten itselleen sopivissa tehtävissä. Kannattaa ottaa huomioon omat toiveet, tarpeet ja elämäntilanne työssäkin.

Sari

Valitse ala päällä!

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt kampanjan, jossa kehotetaan ennakkoluulottomaan ammatinvalintaan – kampanjasivusto löytyy osoitteesta www.alapaalla.fi . Mihin tällaista kampanjaa tarvitaan – mitä pahaa siinä on jos pojat suuntautuvatkin autoalalle tai tytöt hoitoalalle? Ei kerrassaan mitään. Mutta jos tämä suuntautuminen tapahtuu sillä ajatuksella, että suljen muut vaihtoehdot pois koska olen tyttö/poika, ei se ole kenenkään etu.

Suomessa näin tunnutaan kuitenkin edelleen tehtävän valitettavan yleisesti – siksi tämä kampanja.  Kun on muka ne ”miesten työt” ja ”naisten työt” ja tällä asenteella etsitään sitten niitä itselle sopivia vaihtoehtoja. Tämä on siinä mielessä surullista,  että oma kiinnostus ja lahjakkuus uhrataan jollekin sattumanvaraisesti muodostuneelle aikansaeläneelle sopivuuskäsitykselle. Ei siitä nyt niin hirveän kauan ole, kun autoilevaa naista katsottiin kieroon tai  kun leikkipuistoissa ei paljon miehiä lastensa kanssa näkynyt. Nyt alkaa olla korkea aika tuulettaa käsityksiä työelämässäkin. Ei ole noloa tehdä ei-perinteisiä ammatinvalintaratkaisuja (eikä perinteisiäkään), noloa on sen sijaan jättää omat potentiaalinsa hyödyntämättä tai tukahduttaa todelliset kiinnostuksensa.  Vähemmistöön lukeutuvasta sukupuolesta voi olla työpaikansaannissa jopa etua!

 Miten sitten välttää stereotypian karikot? Kun suunnistaa luulon sijaan tosiasioiden mukaan - niin itsensä kuin mahdollisuuksiensakin suhteen-  ja tutkii vaihtoehtoja avoimin mielin, ei stereotypialle jää tilaa.

 

Harry

Kirjoittaja vastaa osaltaan ohjausasioista Työ- ja elinkeinoministeriössä