Sivut

Sivut

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Mitä jos lähtisikin töihin Ruotsiin tai Norjaan?


Suomessa on kuluvan vuoden aikana ollut paljon kiinnostusta erityisesti työskentelyyn Norjassa. EURES-verkostolta ympäri Suomen on kyselty todella paljon neuvoja ja vinkkejä siihen, mihin Norjassa voisi työllistyä. Asiasta ovat olleet kovasti kiinnostuneita niin opiskelijat, työttömät kuin yrittäjätkin.

EURES-portaali on erinomainen tietolähde avoimista työpaikoista eri Euroopan maista, mutta vastattuaan useisiin kyselyihin Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan EURES-palvelut päättivät kutsua asiantuntijat paikan päälle Norjasta ja Ruotsista kertomaan kiinnostuneille lisätietoa. Sekä Vaasassa että Seinäjoella järjestettiin samankaltaiset tilaisuudet kaikille kiinnostuneille. Mikä sen parempi aika kuin kevät – ihmiset ovat täynnä uutta energiaa!
 

Norjan monet mahdollisuudet

 
Seinäjoen tilaisuuteen saapui mukavasti todella aktiivista ja tiedonhaluista väkeä paikalle. Norjalainen EURES-neuvoja Halllgeir Jenssen osasi kertoa mukaansatempaavasti erilaista faktaa Norjan työllisyystilanteista ja eri alojen toimialakohtaisista työllistymismahdollisuuksista. Puheenvuoron jälkeen monille jäikin mielikuva siitä, että Norjassa on korkeasti koulutetuilla hyvät mahdollisuudet työllistyä. IT-ala kaipaa kipeästi osaajia, mutta myös lastentarhanopettajille, opettajille, terveysalan ammattilaisille ja melkein minkä tahansa alan insinööreille olisi käyttöä. Lisäksi ammattikokit ja kielitaitoiset turistioppaat työllistyvät Jenssenin arvion mukaan Norjassa tosi hyvin. Keskimääräinen työttömyys Norjassa oli 2,9 % ja avoinna löytyi yli 14000 työpaikkaa. Lisäksi Norjasta arvioidaan työpaikkojen määrän kasvavan runsaasti tulevina vuosina. Kielitaidosta tilaisuudessa käytiin paljon keskustelua. Pääasiallisena edellytyksenä Norjaan työllistymiselle on kuitenkin joko erinomainen ruotsinkielen tai riittävä norjankielen taito. Isoissa konserneissa tai insinööritehtävissä saattaa olla mahdollista työllistyä hyvällä englannilla. Erityisesti Norjan esityksen jälkeen ihmisiä puhututti Norjan verotus – kuukausittainen veroprosentti on korkeampi kuin Suomessa, mutta että kesäkuulla ei lomakauden takia makseta veroja laisinkaan ja joulunakin maksetaan vain puolet?!
 

Ruotsi kannattaa ottaa huomioon

 
Ruotsalainen EURES-neuvoja Olof Persson valotti myös mielenkiintoisella tavalla Ruotsin työmarkkinoiden mahdollisuuksista. Erityisesti insinööreistä on pulaa heilläkin – niin monella teknisellä kuin IT-alallakin. Tietenkin myös terveysalan ammattilaisia Ruotsi etsii aktiivisesti töihin muistakin maista. Hyvää keskustelua Olofin kanssa käytiin myös Eka EURES työpaikka –tuesta alle 30-vuotiaille, jonka avulla voi saada taloudellista helpotusta työhaastattelumatkaan tai työn perässä muuttamisen kustannuksiin toiseen EU-maahan. Lisätietoja tästä tuesta ja hyvistä vinkeistä ulkomaan työnhakuun liittyen löydät TE-palvelut –sivustolta. Tilaisuudessa saatiin muutama vinkki vastavalmistuneille insinööreille – usealla isommalla konsernilla on erilaisia harjoitteluohjelmia, joihin voi hakea mukaan ja päästä kansainväliseen työn maailmaan mukaan.

Joskus työura voi lähteä käyntiin ihan eri tehtävistä, työpaikasta tai maasta kuin olet alun perin ajatellut. Mitä siis jos tänä keväänä kurkkaisitkin Ruotsiin ja Norjaan? Työpaikkoja ja käytännön tietoa löydät myös maiden omilta työpaikkasivustoilta ja Pohjoismaiden yhteissivustolta Norden. Myös Nordjobb:n kesätyöpaikat ovat vielä haussa!
 
Blogissamme vierailivat tällä kertaa kirjoittajat EURES-neuvonnasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti