Sivut

Sivut

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Muistilista työttömyysetuudella opiskelevalle

 

Kuvituskuva.

Opiskeletko työttömyysetuudella tuettuna? Hienoa, että olet saanut tuen. Sinulla on oikeuden lisäksi velvollisuuksia, kun opiskelet tuetusti. Alle on koottu muistilista, mitä sinun pitää muistaa tehdä. Huomaathan, että lista on laadittu yleisten ohjeiden perusteella. Jos olet saanut erilaiset ohjeet TE-toimistosta tai kunnasta, sinun pitää toimia niiden mukaan.

1.Etene opinnoissasi

Tärkeintä on, etenet opinnoissasi. Jos opiskelet korkeakouluopintoja, sinun pitää edetä opinnoissasi keskimäärin vähintään 5 opintopistettä opiskelukuukautta kohden. Muissa kuin korkeakouluopinnoissa opintojen on edettävä koulutus- tai opintosuunnitelman mukaisesti.

Opintojen etenemistä seurattaessa otetaan huomioon vain tukiaikana suoritetut opinnot. Jos saat hyväksilukuja esimerkiksi aikaisemmista opinnoistasi tai työhistoriastasi, niitä ei huomioida riittävään etenemiseen.

Ota heti yhteyttä TE-toimiston tai kunnan yhteyshenkilöösi, jos opinnoissa ei ole mahdollista edetä. Tärkeää on sopia heti, miten tilanteessa on parhain menetellä.

2. Ilmoita, miten olet edennyt opinnoissasi

Pääsääntöisesti voit ilmoittaa Oma asiointi -palvelussa, miten olet edennyt opinnoissasi. Pyydettäessä voit toimittaa palvelun kautta esimerkiksi opintosuoritusotteesi. Työllisyyssuunnitelmaasi kirjataan, miten ja milloin ilmoitat opintojesi etenemisestä. Voit tarkistaa Oma asiointi -palvelun kautta, miten sinun pitää toimia. Tärkeää on, että noudatat suunnitelmaasi.

3. Hae töitä

Työttömyysetuudella opiskellessasi sinulla on työnhakuvelvollisuus. Haettavien työmahdollisuuksien määrä riippuu koulutustaustastasi. Jos olet suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeisen tutkintoon johtavan, ammatillisia valmiuksia antavan koulutuksen (ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto), sinulla on täysimääräinen työnhakuvelvollisuus. Tämä tarkoittaa, että sinun pitää hakea neljää työmahdollisuutta kuukauden tarkastelujakson aikana. Jos sinulla ei ole aiempaa tutkintoa, sinun pitää hakea kolmea työmahdollisuutta kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana.

Joissakin tilanteissa määrällistä työnhakuvelvollisuutta on voitu alentaa tai se on jätetty asettamatta. Voit tarkistaa oman tilanteesi Oma asioinnista työllistymissuunnitelmastasi tai yhteyshenkilöltäsi.

Huom! Jos olet aloittanut opinnot ennen 1.1.2023, työnhakuvelvollisuus ei välttämättä koske sinua.

4. Ilmoita, jos tilanteeseesi tulee muutoksia

Ilmoita heti, jos tilanteeseesi tulee muutoksia. Tuki on mahdollista keskeyttää työn, sairauden, perhevapaan tai muun vastaavan tilanteen vuoksi. Yhteyshenkilösi arvioi, onko tuen tilapäiselle keskeyttämiselle pätevä syy. Tilapäisen keskeytyksen aikana tukiaika ei kulu. Halutessasi saat opiskella. Tuen tilapäisestä keskeyttämisestä pitää ilmoittaa viipymättä TE-toimistolle tai kuntakokeilulle.

Jos sinulla heräsi kysymyksiä, ota yhteyttä Koulutusneuvontaan. Autamme mielellämme.

Antoisia opiskeluhetkiä ja menetystä opintoihin!

Miia
Koulutusneuvoja
Valtakunnallinen Koulutusneuvonta

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Kevään yhteishaut ─ koulutusneuvojan vuoden kohokohta

Tämän vuoden yhteishaut lähenevät. Tämä on aina kutkuttavan jännittävää aikaa koulutusneuvojalle. Meille tulee paljon puheluita, joissa nuoret ja heidän vanhempansa pohtivat sopivaa alaa ja sopivaa järjestystä haettaville koulutuksille. Joillekin valinta on helppoa, toisille haastavampaa. Usein pohdimme vaihtoehtoja yhdessä, mutta asiakas tekee aina lopullisen päätöksen itse. Tämä on parasta työssäni. On mahtavaa olla auttamassa asiakkaita yhdessä heidän elämänsä suurimmista päätöksistä. 

Tämän vuoden yhteishakuun liittyy minulle vielä enemmän jännitysmomentteja, kun minun nuoreni hakee opiskelupaikkaa korkeakoulusta. Valitseeko nuoreni nyt itselleen sopivan koulun ja saako hän toivomansa opiskelupaikan? Tänä vuonna jännitän oman nuoreni ja asiakkaideni puolesta. Yhteishaku on siis mielessä töissä ja vapaa-ajalla. Ei pääse päivämäärät unohtumaan. Uskon, että moni teistä lukijoista jakaa tämän saman jännityksen. Ihan huippuvuosi koulutusneuvojalle.  Haut alkavat jo tammikuussa ja jatkuvat koko kevään ajan. Opinnot alkavat syksyllä 2024.

Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku


Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa voi hakea 

  • lukioon
  • ammatillisiin perustutkintoihin
  • vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävään ammatilliseen koulutukseen
  • tutkintoon valmentavaan koulutukseen (TUVA)
  • työhön ja itsenäiseen elämään valmistavaan koulutukseen (TELMA)
  • kansanopistojen oppivelvollisille tarkoitetuille linjoille.


Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku on tarkoitettu niille, joilla ei vielä ole ylioppilastutkintoa, ammatillista koulutusta tai korkeakoulututkintoa. Aiemman tutkinnon suorittaneet hakevat jatkuvassa haussa. Toisen asteen yhteishaku järjestetään Opintopolussa 20.2.–19.3.2024 klo 15. 

Hakulomakkeelle voi valita seitsemän toivomaansa koulutusta. Hakukohteet voivat olla lukioon, ammatilliseen oppilaitokseen tai valmentaviin koulutuksiin. Kannattaa aina valita useampi koulutus siltä varalta, että ei pääse ykköstoiveeseensa. Järjestys kannattaa miettiä huolella, sillä paikka ylemmästä kohteesta peruuttaa alemmat kohteet. Hakutoivejärjestystä voi muuttaa hakuaikana, mutta sen jälkeen on myöhäistä. Yhteishaussa tarjotaan vain yhtä opiskelupaikkaa. Jos saa paikan alemmasta toiveesta, voi vielä jäädä jonottamaan ylempään kohteeseen. 

Suurimpaan osaan ammatillisista koulutuksista valitaan opiskelijat todistuksen perusteella, mutta joukossa on koulutuksia, joihin järjestetään pääsy- ja soveltuvuuskokeita. Kaikki näihin koulutuksiin hakeneet kutsutaan soveltuvuuskokeisiin

Jokainen jännittää valintaa. Joskus voi kuitenkin olla erityisiä syitä sille, että kouluun pääsy on haastavampaa. Jos on jokin erityinen syy, voi käyttää harkinnanvaraista valintaa. Syitä Harkinnanvaraisen valinnan käyttämiselle voivat olla: oppimisvaikeudet, sosiaaliset syyt, koulutodistuksen puuttuminen tai se että sitä ei voi vertailla vastaaviin suomalaisiin todistuksiin ja kielitaidon puuttuminen. Harkinnanvaraisessa valinnassa voi päästä kouluun, johon pisteet eivät tavallisesti riittäisi.

Urheilijoiden valinnat poikkeavat tavallisesta kaavasta. Jos tarkoituksena on yhdistää opiskelua ja urheilu-uraa, kannattaa tutustua asiaan Olympiakomitean sivuilla.

 

 
Videolla kerrotaan vuoden 2022 yhteishausta. Päivämäärät ovat vanhoja, mutta kaikki muu on ajantasalla.


Korkeakoulujen yhteishaku 



Korkeakouluopintoihin haetaan opiskelemaan yhteishaussa. Korkeakoulujen kevään yhteishaku on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä yhteishaussa haetaan sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen vieraskielisiin koulutuksiin. Mukana ovat myös Taideyliopiston koulutukset. Hakuaika ensimmäisessä yhteishaussa on 3.1.–17.1.2024 klo 15. Opiskelupaikkoja ei tässä haussa aseteta mieluisuusjärjestykseen, joten haussa voi saada useamman opiskelupaikan.

Suurimpaan osaan korkeakouluopinnoista haetaan toisessa yhteishaussa. Silloin mukana ovat ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen suomen- ja ruotsinkieliset koulutukset. Hakuaika on 13.3.–27.3.2024 klo 15. Tässä haussa paikat pitää asettaa mieluisuusjärjestykseen. Haettavana on kuusi kohdetta, mutta hakijoille tarjotaan vain yhtä paikkaa. 

Osa opiskelupaikoista jaetaan pelkän todistuksen perusteella. Tieto opiskelupaikasta tulee ennen pääsykokeita. Jos pääsee opiskelemaan todistusvalinnassa, ei pääsykokeisiin tarvitse osallistua. Todistusvalinnan ja koepistevalinnan lisäksi voi opiskelupaikkaa hakea avoimen väylän haussa. Siinä pohjalle tarvitaan riittävä määrä avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun opintoja.

Yhteishauista voi vastaanottaa vain yhden opiskelupaikan. Kannattaa miettiä tarkoin, minkä paikan vastaanottaa, jos on saanut opiskelupaikkoja ensimmäisestä ja toisesta yhteishausta. Paikan vastaanottaminen on sitovaa, eikä sitä voi perua. Moni arkailee paikan vastaanottamista yhteishaussa, jos ei saa ihan kaikkein mieleisintä opiskelupaikkaa, sillä paikan vastaanottamalla menettää oikeutensa ensikertalaisuuskiintiöön. Epäröiminen on inhimillistä ja järkevää, mutta kannattaa silti muistaa, että opiskelemaan voi päästä myös ensikertalaisuuskiintiön ulkopuolella, jos valittu paikka ei olisikaan oikea. 

Videolla kerrotaan vuoden 2022 yhteishausta. Päivämäärät ovat vanhoja, mutta kaikki muu on ajantasalla.

 

Haku ammatilliseen opettajakoulutukseen 

Korkeakoulujen haut aloittaa haku ammatilliseen opettajakorkeakouluun 3.1.–18.1.2024 klo 15. Tässä haussa voit hakea ammatilliseen opettajakoulutukseen, ammatilliseen opinto-ohjaajakoulutukseen tai ammatilliseen erityisopettajakoulutukseen. Voit hakea enintään kahteen hakukohteeseen kerralla. Koulutus on täydennyskoulutusta eli tarvitset hakeutumisen pohjalle korkeakoulututkinnon.

Korkeakoulujen erillishaut

Korkeakoulut voivat lisäksi järjestää erillishakuja. Näiden hakuajat päätetään korkeakouluissa itsenäisesti ja ne vaihtelevat. Erillishakuja järjestetään erityisesti niille, joilla on jo aiempia opintoja. Aiemmat opinnot voivat olla avoimesta yliopistosta tai avoimesta ammattikorkeakouluista tai sitten hakukriteerinä on aiemman tutkinnon suorittaminen. Erillishaulla voi päästä yliopistoon myös silloin, kun on menestynyt lukion tiedekilpailuissa.
 

Lopuksi tahdon toivottaa jokaiselle onnea hakuun! Meillä Koulutusneuvonnassa autetaan mielellään koulutushakuihin liittyvissä asioissa. Minulle nämä ovat aina vuoden kohokohtia, etsimisen ja löytämisen tähtihetkiä. Alanvalintaan saat apua Uraohjauksesta.

 

Kirsti
Koulutusneuvoja
Valtakunnallinen koulutusneuvonta

 

Päivitetty 28.12.2023