Sivut

Sivut

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Miten hyödynnät informatiivista haastattelua uralla etenemisessä!

 Kuvituskuva

Työelämän jatkuva muutos haastaa meitä kirkastamaan henkilökohtaisia urasuunnan mahdollisuuksia ja tavoitteita. Voit olla työelämässäsi tilanteessa, että haluat päästä työurallasi eteenpäin, uuteen työnkuvaan; tunnistat, että kaipaat ammattitaitosi päivittämistä tai haluat opiskella ihan uudelle alalle. Uuden innostusta herättävän työhön liittyvän roolin tai ammattialan tunnistamista, voit ajatella vaihtoehtojen löytämisen matkana. Uusi ammatillinen suunta merkitsee, että varaat aikaa henkilökohtaiselle ajatustyölle ja sopivan ura matkan tietojen etsinnällä. Ajankäyttösi voi lopulta johtaa sinut jännittävään, mutta paremmin ammatillisia toiveitasi, kykyjäsi ja tarkoitustasi vastaavaan määränpäähän.

Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten voit hyödyntää urakehitystäsi tukevaa verkostoitumista ja informatiivista haastattelua tiedon etsimiseksi. Verkostoituminen on tunnistettu tärkeäksi proaktiiviseksi uran suunnittelun tavoitteelliseksi käyttäytymiseksi. Keskustelemalla alalla toimivien kanssa edistää myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja voit omalla toiminnallasi laajentaa tulevaan ammattiin kytkeytyviä mahdollisuuksia. Verkostoituminen määritellään "yksilöiden pyrkimyksiksi kehittää ja ylläpitää suhteita muihin, joilla on potentiaalia auttaa meitä työn tai uuden uran suunnittelussa". Lyhyesti se viittaa toimintaan, jolla edistämme ammatillisten suhteiden rakentamista, ylläpitämistä ja käyttämistä ja merkittävä vaikutus uralla tyytyväisyyteen. Saatat saada sellaisia ammatillisia tietoja, ammattivinkkejä ja kontakteja, joita et löydä muualta.

Verkostoitumisen psykologinen ulottuvuus tulee ymmärretyksi voimavarojen näkökulmasta, rakentuvista ihmissuhteista, ja joihin sisältyy keskinäistä resurssien vaihtoa verkostoituvien kumppaneiden välillä. Voimavarat urasuunnittelun yhteydessä voidaan parhaiten tulkita informaatioksi, sosioemotionaaliseksi tueksi (esim. kannustus, arvostus, myönteinen vaikutus mielialaan), mahdollisiksi palveluiksi (esim. koulutus) tai vaikutuksiksi (esim. työharjoittelupaikka), joita verkostoituvat kumppanit voivat tarjota toisilleen ja saada toisiltaan. Epäviralliset kohtaamisilla on potentiaalia herättää motivaatiota uran tai työhön liittyvän tavoitteen saavuttamiseksi. Esim. kontakti mielenkiintoiseen työnantajaan tarjoaa informaatiota realistisen käsityksen rakentamiseksi toivomastasi alan osaamisesta tai työpaikan toimintakulttuurista, ja parhaimmillaan avaa uusia myönteisiä sosiaalisia suhteita tulevana pääomana.

Kuvituskuva

Tyypillisiä kanavia, joita käytetään ovat kasvokkain tapahtuvat tapaamiset, vapaamuotoiset keskustelut ja online-verkostoituminen nopeana väylänä saada sosiaalisia yhteyksiä, kuten LinkedInin ja Facebookin kaltaiset alustat. LinkedIn on suosituin ammattimainen sosiaalisen verkostoitumisen sivusto. Facebookissa on lukuisia eri alojen omia sosiaalisia foorumeja. Uratarinat (esim. Työmarkkinatorin ammattitieto, Ammattiosaaja, Tietoa teknologia aloista) ja erilaiset ammattialan liittojen sivustot ja blogit tarjoavat oivan kurkistusikkunan työmarkkinatietoisuuteen (esim. Momentum, Suomen Ekonomit). Erilaisiin webinaari ryhmiin (esim. TE-live, paikallisten TE-palveluiden tapahtumakalenterista) osallistumisesta voi löytää uusia näkökulmia ja keskeistä on tiedostaa itselle hyvä tapa kommunikoida muiden kanssa.

Haluatko tietää, millainen ura todella on?

Informaatiohaastattelu on lyhyt keskustelu, joka tarjoaa mahdollisuuden oppia itseä kiinnostavasta ammattista, alasta, yrityksestä että alalla työskentelevien omakohtaisista kokemuksista. Se ei ole työhaastattelu, vaan fokus on ensi käden tiedon saamisessa, se on lähempänä epävirallista keskustelua. Se on työkalu, joka auttaa uransa suuntaa etsivää tutkimaan ammattialaa syvällisemmin, ja todellinen tieto yrityskulttuurista edesauttaa päättämään, sopisitko tietylle urapolulle. Haastattelut kestävät yleensä enintään 20–30 minuuttia.

Tavoitteena on tutkia etukäteen töitä, jotka vastaavat kiinnostustasi ja persoonallisuuttasi, ja siten avarrat näkökulmaasi erilaisiin uramahdollisuuksiin. Informaatio haastattelut voivat auttaa löytämään itsellesi sopivan uran, tukee koulutusalan tai pääaineen valintaa ja näin vahvistaa ammatillista tavoitettasi. Tai saatat ajoissa huomata, ettei työ olekaan sitä mitä itse kuvittelit. Etukäteen saatu ymmärrys antaa itseluottamusta ennen valintoja tai työhaastattelua, kun tunnistat ammatin tai työnkuvan olennaisia sisältöjä, vaatimuksia ja osaamisprofiileja. Uusien kontaktien rakentaminen voi vaatia rohkeutta! Helpottaa, kun tiedostat, että ihmiset mielellään kertovat omasta työstä, työnsä tarkoituksesta ja osaamisesta. Kun esittelet millä asialla lähestyt, voit kertoa, ettei asiasi vie kauaa aikaa ja haluat saada käytännönläheistä käsitystä ammattialasta, josta olet kiinnostunut. On ymmärrettävää, että et voi vielä tietää, ja avuksi oleminen on meidän jokaisen tehtävä.

Kuvituskuva

Kuinka käytännössä toteuttaa informaatio haastattelu?

Haastatteluun on hyvä valmistautua tunnistamalla sopivat ihmiset. Voit aloittaa lähipiiristä, onko ystävissä, sukulaisissa, opiskelukavereissa, opettajissa tai aikaisemmissa työpaikoissa sopivia henkilöitä, joita lähestyt. Jos näin ei ole, voit löytää sopivia kontakteja tutkimalla yhteistietoja alan kouluttajilta, opinto-ohjaajilta tai ammatillisten järjestöjen, paikallisten yritysrekistereiden sivustoilta. Voit myös soittaa rohkeasti organisaatioon ja pyytää henkilön nimen työnimikkeen mukaan. Lue kaikki mahdolliset innostavat tiedot työstä internetistä ennen haastattelua. Pohdi etukäteen, mitä tietoja toimialasta haluat ja luettelo kysymyksistä, joihin haluat vastauksia.

Ota yhteys henkilöön haastattelun järjestämiseksi: puhelimitse, sähköpostilla ja on kohteliasta osoittaa kiitosta haastateltavan avuliaisuudesta ja miten arvokasta lyhyt tietojen vaihto urasuunnittelusi kannalta on. Ole avoin ja esittele lyhyesti omat ammatilliset kiinnostuksesi ja tilanteesi. Kerro, että saamasi tieto voi auttaa sinua urapäätöksen teossa eri ammattien välillä tai tukee ammatillista erikoistumista tai suuntautumista. Kiitoksen sanat haastattelemasi ihmisen ajasta ja arvokkaista tiedoista ovat keskustelun jälkeen tärkeää kuulla.

Näillä esimerkki kysymyksillä pääset hyvin alkuun:

  • Millaisia tehtäviä teet tyypillisenä päivänä tai tyypillisenä viikkona?
  • Minkä tyyppisiin tehtäviin menee suurin osa työajastasi? Millaisia päätöksiä teet?
  • Mikä on parasta työssäsi? Mikä innostaa sinua eniten tässä työssä?
  • Mitkä ovat tämän ammatin/työn vaikeimpia tai turhauttavimpia osia?
  • Mitä muutoksia olet nähnyt tapahtuneen tällä alalla viimeisten viiden vuoden aikana?
  • Millaisia kykyjä ja ominaisuuksia henkilöltä odotetaan, kun haluaa työskennellä tällä alalla?
  • Millaisia etenemismahdollisuuksia lähtötason työntekijällä on tällä uralla?
  • Onko tämä työ/ammatti muuttumassa? Miten?

Kysymyksiä työoloista:

  • Millainen työaika alallasi on? Sisältyykö tähän ammattiin liikkumista?
  • Työskenteletkö yleensä itsenäisesti vai osana tiimiä?
  • Kuinka tämä ammatti vaikuttaa elämäntyyliisi? Onko alallasi terveysongelmia?

Kysymyksiä koulutuksesta:

  • Kuinka valmistauduit tähän ammattiin? Millaisia koulutuksia olet käynyt?
  • Kuinka löysit tämän työpaikan? Vinkkejä tulevaisuuden työnhakuun?
  • Onko sinulla neuvoja siitä, miten tästä urasta kiinnostuneiden tulisi valmistautua, koulutuksia, kursseja, erikoistumista?
  • Tunnetko ketään tällä uralla, jolla on minun koulutustasoani vastaava osaaminen? Kuinka hän sai työn?
  • Voitteko ehdottaa ketään muuta, jolta voisin kysyä alasta tietoja? Voinko kertoa heille, että olet lähettänyt minut?

Johanna Viheräkoski
psykologi, urasuunnittelun ja työhyvinvoinnin puolestapuhuja

Lähteet:

Lun, M. W. A. (2020) Informational Interview: Broadening Helping Field Professional Students’ Perception of Employment Opportunities in the Real World, Journal of Social Service Research, 46:1, 124-132, DOI: 10.1080/01488376.2018.1532943

Volmer, J. & Wolff H-G. (2018). A Daily Diary Study on the Consequences of Networking on Employees' Career-Related Outcomes: The Mediating Role of Positive Affect. Frontiers in Psychology, 9:13. https://doi.org/10.3389/fpsyg.2018.02179

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Kiinnostaako markkinointi?

 

Kuvituskuva

Olemme blogissamme esitelleet vuosien varrella erilaisia aloja – tällä kertaa olkoon markkinointialan vuoro. Markkinointi on asia, jonka kanssa tulemme tekemisiin lähes joka päivä elämässämme, missä sitten liikummekin. Mutta mitä markkinointi oikeastaan on ja mitä markkinointi-ihminen työkseen tekee? Millaisia taitoja tai osaamista markkinointialalle haluavalta tänä päivänä odotetaan?

Markkinointi tarkoittaa tiivistetysti kaikkia sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään tekemään yrityksestä, tuotteesta tai palvelusta kiinnostava mahdollisten ja nykyisten asiakkaiden silmissä. Markkinointia tehdään periaatteessa jokaisessa yrityksessä tai organisaatiossa, joka haluaa myydä jotain, on se sitten tuotetta, palvelua tai ideologiaa. Markkinoinnin tavoitteena on luoda kysyntää - myydä. Markkinoinnin kenttä on laaja, laajimmillaan se pitää sisällään asiakkaiden tarpeen ja markkinoiden tarjoamien mahdollisuuksien selvittämistä tutkimuksin, tähän tarpeeseen vastaavan tuotteen, palvelun tai lupauksen kehittämistä, tuotteiden ja palveluiden osalta niiden asemoinnin, hinnan ja jakelukanavien pohtimista, fyysisen tuotteen kyseessä ollessa houkuttelevan pakkauksen luomista, sekä tietenkin houkuttelevan mainosviestin kehittämistä ja mainoskampanjoiden toteuttamista erilaisissa kanavissa (tv, radio, ulkomainonta, suoramainonta, myymälämateriaali, sponsorointi, messut, nettisivut, some jne.).

Markkinointialalla tyypillisimpiä työnantajia ovat tuotteita tai palveluita myyvät organisaatiot sekä näiden apunaan käyttämät mainostoimistot, jotka suunnittelevat mainontaa ja mainosmateriaaleja. Alan ammattilaisille on kuitenkin kysyntää laajemminkin. Työpaikka voi olla esimerkiksi shampoota tai laivoja valmistava yritys, vähittäiskauppa, remonttipalveluita myyvä yritys, yliopiston markkinointiosasto, poliittinen puolue, markkinatutkimuksia tekevä yritys, televisioyhtiö, tapahtumia tai messuja järjestävä yritys, kaupunki tai konsulttiyritys.

Markkinointialan työnimikkeitä ovat esimerkiksi markkinointiassistentti, markkinointikoordinaattori, tuotepäällikkö, brand manager, digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, markkinointipäällikkö, markkinointijohtaja. Media- ja mainostoimistojen sekä markkinointiosastojen luovien tehtävien nimikkeitä taas ovat esimerkiksi mediasuunnittelija, yhteyssihteeri, projektipäällikkö, copywriter, graafinen suunnittelija, art director. Markkinointiin suuntaavaa koulutusta on tarjolla kaikilla eri kouluasteilla: liiketalouden perustutkinto (merkonomi), ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto, tradenomi (liiketalous), kauppatieteiden maisteri. Toisaalta jos haluaa suunnata enemmän mediapuolelle tai mainonnan toteutukseen, soveltuvia tutkintoja ovat myös media-alan tai graafisen alan tutkinnot. Markkinointialan ammateista löydät lisätietoa esimerkiksi Työmarkkinatorista.

Millaisia ominaisuuksia alalle haluavalla sitten olisi hyvä olla? Markkinointityö on luonteeltaan usein melko itsenäistä, minkä vuoksi oma-aloitteisuutta ja päätöksentekotaitoja arvostetaan. Toisaalta koska työtä tehdään yhteistyössä erilaisten yrityksen sisäisten ja ulkoisten kumppanien kanssa, tarvitaan työssä hyviä yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja. Markkinointityö on perusluonteeltaan projektityötä ja aikataulut ovat työssä avainasemassa, minkä vuoksi suunnitelmallisuus, aikaansaavuus ja ongelmanratkaisutaidot ovat tarpeen. Koska työn perustana on asiakkaan käyttäytyminen ja markkinadata, on analyyttisuus myös hyvä ominaisuus tässä työssä. Monissa markkinointitehtävissä myös numerotaidot ovat tarpeen - sitä taitoa tarvitsee esimerkiksi budjetin hallinnassa ja tuotteiden kannattavuutta arvioitaessa. Markkinointityössä ei tarvitse olla visuaalisesti luova, ellei sitten työskentele tehtävässä, jossa konkreettisesti tehdään esimerkiksi esitteitä tai verkkosivuja. Ideointikykyä työ kyllä vaatii, samoin kykyä tuottaa tekstiä ja PowerPoint-esityksiä. Monissa markkinointi tehtävissä pääsee myös pitämään paljon esityksiä minkä vuoksi esiintymiskykyä ja -halua on hyvä olla. Koska ala on kansainvälinen, englannin sujuva suullinen ja kirjallinen taito on yleensä edellytys. Tietotekniset taidot ovat alalla tarpeen - Word, Excel ja Powerpoint ovat jokapäiväisiä työvälineitä, luovissa töissä vaaditaan lisäksi suunnitteluohjelmien osaamista. Markkinoinnin muuttuessa yhä enemmän digipainotteiseksi myös digitaalisen markkinoinnin kanavien tuntemusta ja ymmärtämistä, kuten somemarkkinointitaitoja tai nettisivujen julkaisujärjestelmien tuntemusta peräänkuulutetaan tänä päivänä yhä useammassa markkinoinnin työpaikkailmoituksessa. 

Työ markkinoinnissa on dynaamista, vaihtelevaa ja innostavaa. Se tarjoaa mahdollisuuksia tehdä ja nähdä erilaisia asioita, olla mukana monessa, ideoida, oppia, ottaa vastuuta ja edetä. Se on monessa mielessä näköalapaikka, josta on hyvä ponnistaa eteenpäin. Koska monet työnantajayrityksistä ovat kansainvälisiä, on alalla hyvät mahdollisuudet myös kansainväliseen liikkuvuuteen. Toisaalta työn dynaamisuus tuo usein mukanaan myös kiireen. Tehtävien itsenäisyys taas tuo mukanaan laajan vastuun ja sitä kautta helposti paineita. Alalle haluavan onkin hyvä omata riittävästi paineen- ja kiireensietokykyä. Myös alan jatkuva kehittyminen tuo oman haasteensa – alalle haluavan on hyvä aktiivisesti seurata asioita ja kehittää osaamistaan.

Markkinointialalla on tarjolla hyvin mielenkiintoisia tehtäviä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Ala on hyvin kilpailtu johtuen siitä, että alan koulutustarjonta on runsasta ympäri Suomen, toisaalta paikkojakin on yleensä runsaasti tarjolla. Suomessa töitä on tarjolla eniten pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa – siellä, missä pääkonttoritkin ovat. Ala on melko suhdanneherkkä – silloin kun yrityksellä menee huonosti, on markkinointi usein ensimmäisiä asioita, joista leikataan. Toisaalta markkinoijille on tarvetta aina, ja talouden elpyessä työntekijöiden tarve taas kasvaa.

Mari
urapsykologi

Lue lisää aiheesta:

Työmarkkinatori https://kokeile.tyomarkkinatori.fi/ammattialat/Kaupallinen-ty%C3%B6/Mainos--ja-markkinointity%C3%B6

Foreammatti https://app.foreammatti.fi/avoin/avoin?ammatti=2431